Kokoomuksen puoluehallitus on myöntänyt kolmelle porvoolaiselle 100-vuotisjuhlamitalin

Kansallisen Kokoomuksen puoluehallitus on myöntänyt kolmelle porvoolaiselle 100-vuotisjuhlamitalin. 100-vuotisjuhlamitali jaettiin ensimmäisen kerran, ja sen saivat Porvoon Kokoomuksesta pitkäaikaisvaikuttajat Marja Järvinen, Hilkka Piipponen ja Raija Tölkkö.   Perusteluina 100-vuotisjuhlamitalin saamiseen ovat toimiminen pitkään, vähintään 20 vuotta puolue- ja järjestötoiminnassa. ”Aktiivinen ja

Äänestä seurakuntavaaleissa

Äänestä seurakuntavaaleissa

Seurakuntavaalit  Ennakkoäänestys 6.-10.11.2018 Vaalipäivä 18.11.2018 Tervetuloa tapaamaan ehdokkaita Porvoon markkinoille 4.-5.10.2018. Porvoon torille. Tiesitkö mistä seurakuntavaaliehdokkaat päättävät: Luottamushenkilöt päättävät esimerkiksi seurakunnan kirkollisveroprosentista, talousarvioista ja monista muista talousasioista rakennushankkeista avustuksista monista työntekijävalinnoista ja uusista viroista seurakunnan toiminnan painotuksista seurakunnan tilojen käytöstä.

Valtuustoaloite: Rakennusjärjestyksen muuttaminen

Valtuustoaloite: Rakennusjärjestyksen muuttaminen

Esitän, että Porvoon kaupunki muuttaa rakennusjärjestystä vapaa-ajan asuntojen osalta siten, että rakentamisen määriksi tulevat: Mökki 130 m2, vierasmökki 35 m2 ja sauna 35 m2. Nykyinen mitoitus on vanhentunut eikä se vastaa vapaa-ajan asuntojen käyttäjien ja rakentajien tarpeita. Porvoossa 24.9.2018 Jarmo

Valtuustoaloite: Asemakaavamuutokset keskustan alueella

Esitän, että Porvoon kaupunki muuttaa viipymättä asemakaavoja Hopean korttelin ja Etolan tontin osalta siten, että Hopean korttelista voidaan purkaa Mannerheiminkadun ja Rauhankadun kulmassa oleva vihreä kivitalo ja Etolan tontilta voidaan purkaa Mannerheiminkadun ja Linnankoskenkadun kulmassa oleva puutalo. Samassa yhteydessä tulee

Valtuustoaloite: Jokisuiston nopeusrajoituksen muuttaminen

Valtuustoaloite: Jokisuiston nopeusrajoituksen muuttaminen

Esitän, että Porvoon kaupunki muuttaa jokisuiston nopeusrajoitusta siten, että nopeusrajoitus alkaa Kokonniemen kärjessä olevan vanhan kivilaiturin kohdalla. Nykyisin nopeusrajoitus alkaa jo ennen Hamaria olevan lilla barlastholmenin kohdalla. Nopeusrajoitus muutettiin alkamaan jo ennen Hamaria joitakin vuosia sitten. Perusteluna muutokselle oli Porvooseen