Aloitteet

Valtuustoaloite: Nuorille matalan kynnyksen yrittäjyysharjoittelu

Porvoossa 25.9.2021.

Aloitteen tarkoituksena on kannustaa nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä kesälomakaudella. Yrittäjäharjoittelu on tarkoitettu 13‒29-vuotiaat nuorille, jotka pääsevät matalalla kynnyksellä kokeilemaan ja harjoittelemaan yrittäjyyttä ja myymään omia tuotteita ja palveluita sekä auttaa nuoria työllistymään lomakaudella.


Turussa kokeiltiin kesällä 2021 ensimmäisen kerran Nuorten kesäyrittäjätori -toimintaa. Ajatus sai alkunsa Sytytä Turku -kehittämiskilpailusta, jolla pyrittiin elävöittämään kaupungin keskustaa. Porvoon keskustaan kaivataan elävöittämistä, joten tämä aloite tukee myös keskustan kehittämishankkeita.


Palaute kesäyrittäjätorista on ollut hyvää ja nuoret ovat saaneet arvokasta kokemusta asiakaspalvelusta ja yrittäjyydestä. Kiitosta tuli myös kun torille oli järjestetty omat myyntikojut.


Nuoret oppivat samalla verkostoitumista toisiin nuoriin yrittäjiin ja yhteistyötä eri tahojen kanssa. Porvoossa kesäyrittäjätorin luonnollisina yhteistyökumppaneina voisivat olla mm. Porvoon Yrittäjät, Posintra ja Porvoon Nuorkauppakamari kaupungin lisäksi. Turussa yhteistyökumppaneina toimivat Turun kaupungin työllisyyspalvelukeskus Työpiste yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa osana Talous ja nuoret TAT:n valtakunnallista Kesäyrittäjä-ohjelmaa.

Linkki TAT:n Kesäyrittäjäohjelmaan >>


Silja Metsola, kaupunginvaltuutettu
Nina Uski, kaupunginvaltuutettu
Hilkka-Leena Orava, kaupunginvaltuutettu
Markku Välimäki, kaupunginvaltuutettu
Seppo Ijäs, kaupunginvaltuutettu
Nea Hjelt, kaupunginvaltuutettu
Jorma Wiitakorpi, kaupunginvaltuutettu
Janne Ranta, kaupunginvaltuutettu
Jarmo Grönman, kaupunginvaltuutettu

Kommentit

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *